Epäonnistumisen pelko?

Suomalaisessa mediassa on heitelty osin jopa mystisiä piirteitä saanutta mantraa: 'suomalainen urheilija pelkää epäonnistumista'. Menestymättömyyden suurimmaksi syyksi esitetään usein epäonnistumisen pelkoa – itsestäänselvyytenä. Pintapuolisesti asia on mitä se väittääkin olevansa – epäonnistumisen pelkoa. Laajemmin tarkasteltuna epäonnistumisen pelko on ainoastaan lopputulos ja erilaisten asioiden summa – kukaan ei syntyessään pelkää epäonnistuvansa.

Epäonnistumisen pelon takana on monia taustatekijöitä ja useimmiten kyse on asioiden summasta. Taustatekijät saattavat yhtä hyvin olla urheilijan itsensä luomia kuin ulkopuolelta tulevia. Esimerkiksi moni urheilija kokee hyvien suoritusten luovan paineita kisasuoritukseen: ”Nyt kulkee, siis tulosta on tultava”. Toisaalta urheilijat ovat todenneet hyvien harjoitussuoritusten lisäävän aitoa itseluottamusta. Muita esimerkkejä sisäisesti luodusta epäonnistumisen pelosta ovat kilpailutilanne, olosuhteet, oma toiminta ja rutiinit. Ulkopuolelta tulevat paineet ovat myös omiaan luomaan pelon ilmapiiriä. Vanhempien toiveet, raha-asiat ja sosiaaliset suhteet ovat esimerkkejä ulkoisista tekijöistä, jotka voivat aiheuttaa epäonnistumisen pelkoa. Myös valmentajien palaute, positiivinen sekä negatiivinen, on mainittu eräänä mahdollisena pelkotilojen aiheuttajana.

Epäonnistumisen pelko on pelkotila. Sitä ei välttämättä ole helppo tunnistaa. Urheilijat kokevat sen eritavoin ja kullakin urheilijalla epäonnistumisen pelko tyypillisesti ilmenee hyvin eri tavoin. Monen urheilijankohdalla siä eivät edes valmentaja tai tukijoukot välttämättä huomaa eivätkä tule ajatelleeksi. Suurimmilta osin epäonnistumisen pelko liittyy negatiivisiin tunteisiin ja vääränlaisiin kognitiivisiin ajatusmalleihin - omien kykyjen epäily, murehtiminen ja epävarmuus. Moni urheilija kykenee tunnistamaan itsestään näitä ajatuksia, mutta kieltää ne itseltään luomalla 'valheellisen itseluottamuksen'. Tällöin urheilija saattaa vaikuttaa ulospäin luottavaiselta ja itsevarmalta, mutta totuus onkin toinen. Vastaavasti taas urheilijasta voi havaita jo aamupalalla piirteitä, mitkä eivät kuulu hänen normaaliin toimintaansa - sosiaaliset urheilijat vetäytyvät syrjään, hiljaisemmat käyvät puheliaksi, ärsytyskynnys on matalalla, nyppii eikä huvita.

Ainoastaan kognitiiviset tuntemukset eivät vaikuta urheilijaan vaan somaattiset tuntemukset kehossa ovat myös hyvin tavallisia. Näitä ovat esimerkiksi uneliaisuus, perhoset vatsassa, tärinä ja vapina. On kuitenkin huomioitava, että itse tuntemuksen vahvuus ei ole tärkein vaikutin vaan se miten urheilija kokee oireilun ja erilaiset tuntemukset. Osa urheilijoista ei saa parastaan irti elleivät he koe jännittävänsä ja löydä itsestään mitään oireita. Toiset urheilijat taas kärsivät suoritustason putoamisesta havaitessaan edellämainittuja asioita. Persoonallisuus ja henkilökohtaiset taipumukset ovat tärkeässä roolissa, kun urheilija tulkitsee kognitiivisia ja somaattisia tuntemuksiaan.

Tutkijat ovat jo vuosikymmeniä yrittäneet luodata epäonnistumisen pelon vaikutuksia urheilusuoritukseen, mutta kaikki nykyisetkin teoriat ovat saaneet kritiikkiä osakseen. Yhtä ainoaa vallalla olevaa, tunnustettua teoriaa ei vielä ole, mutta useimmissa tapauksissa joku teorioista sopii urheilijan profiiliin. Usein kuitenkin käy niin, että urheilijan profiili ja teoriat kohtaavat vain osittain. Teoriat pyrkivät selittämään suoritustason vaihtelun ja epäonnistumisen pelon suhdetta esimerkiksi keskittymisen häiriintymisellä, huomiokyvyn heikkenemisellä ja itsekontrollin menetyksellä. On myös todettu, että yltääkseen optimaaliseen suoritukseen tietty määrä jännitystä ja stressiä on hyödyksi urheilijalle. Tärkeintä urheilijalle olisi löytää oma 'zonensa' ja reittinsä sinne.

Epäonnistumisen pelko on useimmissa tapauksissa jännityksen sekä epävarmuus- että stressitekijöiden summa. Ajan kuluessa urheilija joutuu kierteeseen, jossa stressi ja paineet ottavat vallan pala palalta ja jatkuva epäonnistumisen pelko alkaa kalvamaan mieltä, jolloin onnistuminen on käytännössä mahdotonta.

Mitä sitten voisi tehdä? Useilla mentaalivalmennuksen tekniikoilla voidaan vaikuttaa urheilijan tekemiseen: yliaktiivisia rentoutetaan, epäröiville opetetaan tapoja puhua itselleen, itseluottamusta pyritään nostamaan erilaisin keinoin. Yksinkertainen apu on usein paras apu. Urheilijaa saattaa auttaa oman tilan tiedostaminen. Pelkkä asian ymmärtäminen antaa ensimmäiset askeleet kohti onnistumisia. Tällöin urheilija alkaa jo huomata oireita ja kitkeä niitä. Urheilija on monesti vastahakoinen myöntämään asian. He tarvitsevat luotettavaa kaveria, ystävää joka kuuntelee ja auttaa puhumaan asiat halki. Yksistään jutustelu ja asioiden esiintuominen voi auttaa urheilijaa epäonnistumisen kierteen katkaisemisessa ja suuntaan kääntämisessä.

Epäonnistumisen pelko on VOITETTAVISSA oleva ongelma. Nopeastikin.

Lähteet:

ARO, A. 2012. Competitive anxiety and self-confidence among talented Finnish alpine skiers and impacts on the athletic performance. Newport: University of Wales.

MELLALIEU, S.D. HANTON, S. FLETCHER, D. 2009. A Competitive Anxiety Review: recent Directions in Sport Psychology Research. New York: Nova Science Publishers, Inc.

WEINBERG, R.S. and GOULD, D. 2011. Foundations of Sport and Exercise Psychology. 5th edn. Leeds: Human Kinetics.

(Julkaistu Tahkon Alppikoulun tiedotuslehdessä 2013, s. 16-17)